2003

Ensimmäinen Hunks-joukkue perustetaan KY-Sport ry:n alle. Matka alkaa läntisen alueen 5. divisioonasta virallisesti KY-Sport nimellä, mutta kansan keskuudessa joukkue tunnetaan nimellä KY-Hunks.

2004

Nousu 4. divisioonaan. Toiminta on vuoden jälkeen vahvalla pohjalla houkutellen uusia pelureita mukaan.

2005

Nousu 3. divisioonaan. Hunksit ovat vakiinnuttaneet paikkansa turkulaisessa koripallo-skenessä!

2008

Useamman menestyksekkään vuoden jälkeen tehtiin päätös nousta alueen korkeimmalle tasolle, eli 2. divisioonaan kovempien metsästysmaiden äärelle.

2010

Kauden 2009-2010 päätteeksi Hunksit ovat 2. divisioonan sarjaykkösiä ja mestaruuspokaali nousee ilmaan! 🏆

2015

Eläköityneet pelurit perustavat Hunks-brändin alle toisen joukkueen. Uuteen nousuun lähdetään HBC Emeritus nimellä tuttuun tyyliin 5. divisioonasta.

2018

Hunks Basketball Club ry perustetaan. Molemmat joukkueet siirtyvät KY-Sportin alaisuudesta uuteen seuraan. Joukkueet pelaavat 2. divisioonassa HBC Currentus ja HBC Emeritus nimillä.

2023

Hunks-toiminnan 20-vuotisen matkan kunniaksi järjestetään gaalatilaisuus syntysijoilla Turun kauppakorkeakoulun tiloissa. Joukkueiden jäseninä on historian aikana kulkenut jo yli 100 pelaajaa ja alumni-toiminta on virkeällä pohjalla.

2024

Seuran palkintokaappi täydentyy, kun HBC Emeritus nostaa 2.div mestaruuspokaalin ilmaan 20-vuotisjuhlakauden päätteeksi! 🏆

Historiikki vol.1

UNELMA

Oli syksy 2002. Muutamien Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoiden joukossa havahduttiin erikoiseen tilanteeseen. Koulussa oli monta koripallon parissa nuoruutensa viettänyttä, jotka yhtäkkiä olivat jääneet organisoidun koripallotoiminnan ulkopuolelle. Kyse ei niinkään ollut siitä, että kaikki kyseiset kaverit olisi heitetty ulos seuroistaan, vaan siitä että opiskelujen alkaessa monella asuinpaikkakunta oli vaihtunut tai junioripalloilu oli loppunut jo aiemmin. Monella oli uudessa elämänvaiheessa koripallon mentävä aukko.

Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnalla oli kyllä ollut joukkue, mutta se oli jo vuosia sitten jäänyt taustalle pelaajien puutteen vuoksi.

Nyt oli kuitenkin nähtävissä, että joukkueellinen pelaajia voisi seuraavana syksynä alkavalle kaudelle löytyä, jos vuoden päästä aloittavista uusista opiskelijoista löytyisi hyviä tyyppejä sekä kovia pelureita. Unelma Turun kauppakorkeakoulun omasta joukkueesta alkoi saada tulta alleen Ossi Ahdon aktiivisuuden myötä.

ENEMMÄN KUIN PROJEKTI

Koko operaatio uuden joukkueen pystyyn laittamiseksi oli perustajien mielestä enemmän kuin projekti. Se tuntui merkitykselliseltä, suuremmalta kuin LTYA-opintopisteet (jotka valmistumisen kannalta olennaisia ovatkin).

Ensin syksyllä käytiin läpi halukkaita, kyvykkäitä ja sopivia pelaajia. Erityisen vaikea arvioitava asia oli sopivuus porukkaan. Oli selvää, että uutta joukkuetta kootessa haluttiin olla tarkkana keitä pyytää mukaan. Tiimi on ja pysyy. Ajatus kuulosti elitistiseltä, ja sitä se vähän olikin. Mukaan haluttiin hyvät tyypit, jotka osasivat pelata hyvin koripalloa. Pikkuhiljaa selkeytyi siis kolme kriteeriä joukkueeseen liittymiselle:

  • Turun kauppakorkeakoulun opiskelija
  • Pelitaidot, ei niinkään sarjatason vuoksi, vaan jotta kaikilla olisi hauskaa pelatessa
  • Ns. “hyvä jätkä”, eli kaveri jonka kanssa kaikki joukkueen jäsenet lähtisivät oluelle.

Jotta joukkue saatiin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan alle, oli luonnollista että taustaorganisaationa oli Turun KY:n urheilujärjestö KY-Sport. Sattumoisin uuden koripallotoiminnan avainhahmoista Ossi Ahto oli aloittanut juuri KY-Sportin puheenjohtajana, joten joukkueen perustaminen KY-Sportin alle ei ollut kummoinen temppu. Näin saatiin ylioppilaskunnasta pientä taloudellista tukea joukkueen toiminnalle ja ylioppilaskunta sai silloin näennäisenä vastapalveluksena uuden koulun ylpeyden, vitosdivarin korisjengin.

Kevät 2003 kului toiminnan organisoimisen parissa, sarjailmoittautumisia, salivuoroja, ym. operatiivisia asioita järkkäillessä. Alkuperäinen tavoite oli, että vitosdivarista ei olisi tarvinnut aloittaa, sillä puolet joukkueen kokoonpanosta, ja etenkin itseluottamus, olivat sen verran kovalla tasolla, että paikka suoraan kolmoseen olisi pitänyt tipahtaa suoraan kätösiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan pienten jupinoiden kera uusi tiimi päätyi samalle viivalle muiden uusien seurojen kanssa ja vitosdivarin ilmoittautumiseen. Vitosdivarista aloittamista puitiin Proffan Kellarissa useampaankin otteeseen, mutta liiton päätös oli selvä; vitosesta oli aloitettava.

Edelleen tärkeää oli miettiä syksyn kokoonpanoa ja pelaajamateriaalin riittävyyttä. Tiedossa oli opiskelijaelämän kuluttavuus ja arvaamattomuus, jotka tulisivat jatkossa olemaan sekä joukkueen haasteita, että vahvuuksia.

Keväällä 2003 näytti siltä, että pelaajista mukana olisi ainakin Kimmo Nylander, Anssi Tuuna, Ville Lausti, Mikko Liljeroos, Miikka Haavisto, Lasse Lehtinen sekä Sulevi Seppänen. Oli selvää, että vahvistuksia syksyn tulokkaista kaivattaisiin.

Vahvuutta tiimiin toivat taustahahmot Johannes Hirvonsalo ja Jaakko Yli-Piipari, jotka pelasivat edelleen omissa joukkueissaan ylemmillä sarjatasoilla, mutta tempautuivat täysin valmennuksen, manageroinnin sekä taustatyön innoittamana uuden joukkueen pariin.

Syksyllä 2003 kaikki oli valmista.

GAME ON!

Salivuorot oli saatu Aurajoen koululta, pelipaidat peritty edellisen kierroksen KY-Sport-joukkueelta ja halu päästä pelaamaan oli kova. Muutama pelaaja toki puuttui edelleen. Rekrytointikierros kävi kuumana heti uusien opiskelijoiden ensimmäisellä viikolla toiminnan jatkon kannalta kaikkein keskeisin hahmo Tuomas Malmström scoutattiin mukaan Linnankadun Erik XIV pubista, jossa Tuomas kovasti yritti vastustella organisoituun koripallotoimintaan mukaan lähtöä. Koulunkäynti kuulemma kiinnosti enemmän. Mukaan saatiin uusista myös Sami Suutala ja joukkue alkoi olla ensimmäisen kauden osalta valmis.

Pelit alkoivat lokakuussa 2003. Ensimmäisten pelien haasteena ei ollut se, että olisi löydetty sopivat match-upit, pystyttäisiin puolustamaan kurinalaisesti tai että voitettaisiin oma mies hyökkäyksessä. Haasteena oli enemmänkin löytää kentälle yhdistelmiä, jotka toimisivat keskenään, sillä koko joukkue oli käytännössä toisilleen vieras. Käytännössä kukaan ei ollut pelannut aiemmin yhdenkään uuden joukkuetoverin kanssa, joten opeteltavaa riitti.

Valmentajina toimineet Hirvonsalo ja Yli-Piipari toivat kuitenkin tarvittavaa näkemystä toimintaan ja saivat tiimistä enemmän irti kuin olisi uskonut. Toki asiassa auttoivat myös Dressmannin puvut Aurajoen salissa, jotka olivat omiaan hämmentämään vastustajien ajatuksia jo alkulämmittelyssä.

Johanneksen osalta tämä kulminoitui 16-0 track recordiin ensimmäisen kauden aikana, Jaakon ottaessa 0-2 takkiin kauden ainoat häviöt. Tämä olikin pohjalaisella ”hyvää yritetähän, mutta priima pakkaa tulemahan”- mentaliteetilla varustetulle Yli-Piiparille varsin kova paikka sekä kentällä, että sen ulkopuolella. Tästä pikkujouluissa edelleen vitsaillaan, joka on omiaan kertomaan joukkueen sekä taustahenkilöiden toisilleen osoittamaa luottamusta yhdessä voittamisen ja häviämisen tärkeydestä.

Kauden aikana alkoi selvitä, että jotain ainutlaatuista oli muodostumassa. Tämä ei niinkään tapahtunut pelikentillä, sillä murskavoittoja siellä pääasiassa tuli. Tärkeämpiä olivat Iskerin treenivuorot yliopiston vanhassa pelisalissa Proffa-pubin yläkerrassa. Lähes jokainen sunnuntai- ja torstai-illan treenivuoro päättyi Proffaan ja saattoi jatkua siitä vielä eteenpäin, joskus jopa Hämeenkadun tanssibaariin saakka. Pallo pomppi, kaljaa kului ja yhteishenki tiivistyi. Pelireissut hitsasivat joukkuetta vielä tiiviimmin yhteen ja moni varmasti koki olevansa yhtä paljon uuden korisjengin, kuin opiskelijaelämän pyörteissä.

Nuorelle joukkueelle ensimmäisten vuosien aikana erityistä tukea osoittivat entiset Lex Lakersien pelaajat Rami Urho, Henrik Innamaa ja Mika Äikiä. Proffassa pelien ja harjoitusten jälkeen käydyt keskustelut siitä, että jonakin päivänä KY-Hunks pelaisi Caribian palloiluhallissa kotipelit 1000 katsojan edessä, olivat omiaan luomaan uskoa siihen, että jonakin päivänä tämä olisi mahdollista. Mallia haettiin kunnianhimoisesti Yhdysvaltojen yliopistokoripalloilusta. Tavoitteet heijastettiin jo varhaisessa vaiheessa erittäin korkealle.

ENSIMMÄISET FANIT

Uusi joukkue ei jäänyt tuntemattomaksi muillekaan opiskelijoille, vaan matseja mainostettiin koko koululle. Opiskelijoiden läsnäolo katsomossa oli ensimmäisellä kaudella harvinaisempaa, mutta sitäkin tärkeämpää oli nähdä koulun rehtori Tapio Reponen ja vararehtori Paavo Okko suurimmassa osassa kauden kotipeleistä. Tiedot peleistä lähtivät meileillä ylioppilaskunnan meililistalle, nöyrästi cc:nä Okko ja Reponen.

Rehtorikaksikkoa voisi nimittää joukkueen ensimmäisiksi faneiksi, mikä tietysti oli iso kunnianosoitus uudelle joukkueelle ja toimi valtavana motivaationa viedä toimintaa eteenpäin kauppakorkeakoulun opiskelijoiden urheilun edistämiseksi. Erityisen maininnan ansaitsee keskiviikkoinen ilta, jolloin Aurajoen koulu ensimmäisiä kertoja oli joukkueemme käytössä. Näyttämölle oli varattu yksi käsinojilla varattu tuoli, johon Tuomas Malmströmin sanojen mukaan olisi istuva jo edesmennyt Rehtorimme Tapio Reponen. Kukaan sitä ei uskonut, mutta 4 minuuttia myöhässä, rehtori istui tuolissa ja kannusti joukkuetta voittoon. Pelin jälkeen kysyimme miltä peli näytti ja rehtori vastasi että kauppakorkeakoulun korikselta näyttää.

LEGENDA ON SYNTYNYT!

Ensimmäinen kausi päättyi vitosdivarin voittoon ja neloseen nousuun. Se ei kuitenkaan ollut tärkeintä. Vieläkin suurempi merkitys oli sillä, että 2003-2004 kauden aikana oli luotu vahva pohja toiminnalle, joka iski suoraan jokaisen pelaajan sydämeen. Jokainen joukkueessa oleva oli samaa mieltä siitä, että jengi oli ainutlaatuinen ja toiminta jotain hyvin erilaista, kuin mihin kukaan oli aiemmin koripallotouhuissa ympäri Suomen törmännyt.

Ensimmäisen vuoden aikana lähti käyntiin toiminta, jonka seurauksena Turussa on tällä hetkellä useita vahvoja koripalloseuroja. Onpa ollut niinkin, että Turun kovin korisjengi on joinakin vuosina ollut joukkueellinen opiskelijoita varustettuna Börsin VIPillä. Tämä on koripallolle perinteiselle Turun seudulle poikkeuksellista.

Lähes ensimetreistä lähtien, KY Hunks toiminta on ulottunut Suomen rajojen ulkopuolelle ja useita ulkomaisia pelaajia on pelannut KY-Hunksieissa, etenkin KY-Hunks perheen fanittamasta Espanjasta.

Kävipä niinkin, että matkan varrella KY-Huksien saamia määrärahoja kauppakorkeakoulusta koripallotoimintaan oli uhka leikata siten että toimintaa ei enää tuettaisi. Joukkueen pitkäaikainen kulmakivi ja järjestelijä Tuomas Malmström koki asian suurena vääryytenä ja ilmoitti leikkaussuunnitelmista eteenpäin. Sitä kautta koululle tärkeä yhteisöllinen koripallotoiminta sai tukea myös seuraavalle kaudelle ja toimintaan saatiin pohja luotua kriitisinä aikoina Malmströmin sinnikkään toiminnan tuloksena.

Ja ehkä kaikkein tärkeämpänä, viidentoista vuoden aikana on joukkueen ympärille kasvanut mahtava yhteisö entisiä ja nykyisiä pelaajia, jotka edelleen kokoontuvat keskenään säännöllisesti, etenkin joukkueen nykyisten pelaajien isännöimässä pikkujouluissa. Jokaisessa kokoontumisessa on edelleen ollut aistittavissa sama asia: alkuperäinen meininki ei ole vuosien saatossa kadonnut minnekään ja KY-Hunksien tarina jatkuu vuosi vuodelta vahvempana.

10.7.2018
Ossi Ahto & Johannes Hirvonsalo & Jaakko Yli-Piipari

Historiikki vol.2

Joukkuekaverin läksiäisiä varten oli ostettu pullo kossua. Valitettavasti pullo oli tyhjä ennen kuin sankari ehti paikalle. Juhlien jälkeen kolmion seinä jouduttiin paikkaamaan ja kattolamppu meni vaihtoon. Kiima oli alkanut jo joukkueen kahdella ensimmäisellä kaudella, jotka päättyivät kumpainenkin sarjanousuihin. Tämä tarkoitti, että kaudelle 2005-2006 lähdettiin haastamaan läntisen alueen kolmosdivarijoukkueita. Turun yliopistolla oli tuohon aikaan aktiivinen koripallojoukkue, joka pelasi myös kyseistä sarjaa. Yliopiston joukkue harjoitteli ja treenasi uutuuttaan hohtavalla Educariumilla, josta vuosien saatossa muodostui KY-Hunksien pelätty kotiluola. Tie sinne kulki yliopiston treenien ja niiden jälkeen Proffan kellarissa sekä Baila Bailassa vietettyjen iltojen kautta. Yliopiston liikuntasihteerin sympatiat voitettiin ottamalla kummipoika Hunksien riveihin. Toki mies ”kolmatta metriä” olisi rekrytoitu muutenkin. Yhteiset treenit Educariumilla yliopiston joukkueen kanssa toivat uuden ulottuvuuden harjoitteluun sekä nostivat selkeästi intensiteettitasoa.

”Porukan yhteishenki on käsin kosketeltavaa ja kaikki toiminta on reippaasti huumorilla ryyditettyä”
-P. Surakka 2006, KYliste-lehti

Joukkueen hitsautuminen tiiviiksi yhteisöksi oli luonut uniikin yhdistelmän: kilpailua koripallossa ja hauskanpitoa opiskelijaelämässä. Maineen leviäminen kansalliselle tasolle helpotti joukkueen syksyistä pelaajarekrytointia. KY-Hunksien tarjoamat etuudet koettiin usein ylivertaisina. Rekrytointiprosessi nähtiin panostuksen arvoisena ja se oli poikkeuksellisen aktiivista. Joukkueen pelillinen taso jatkoi vahvaa nousutrendiä alustaen siirtoa korkeimmalle alueelliselle kilpatasolle.

”Kapu oli ainut, joka käsi ojossa tarjosi joukkuetta (Turussa)”
-Pasi Halmetoja, 2007
”Joukkueen sisäänottokriteerit (onko auto, mieluummin sinkku [tai vaihtoehtoisesti tyttöystävällä hyvännäköisiä kavereita]) osuivat kohdalleni”
-Aku Korhonen, 2006

Hunksit tunnettiin ja tunnistettiin myös Educariumin kotiluolan ulkopuolella. Näkyvyyttä lisättiin kohdennetuilla PR-kampanjoilla ja ensimmäiset askeleet sponsoreiden palvelemiseen opiskelijatapahtumissa näkivät myös päivänvalon. Sponsorisopimusten alustaminen vaati usein pitkälle iltaan meneviä neuvotteluja kauppatieteiden osaavimmilta kyvyiltä.

”Tästä Lonkalta (pun intended) heittäisin esimerkiksi 250 euroa korvausta, miltä kuulostaa? Esittelen asian ehkä ensi viikon kokouksessamme hallituksen kanssa. On luonnollisesti budjettini ulkopuolella, mutta pelivaraa aina tavallaan on. Ainakin omasta mielestäni.”
-Toimitusjohtaja, 2008

Jälkikäteen ajatellen nousu kakkosdivisioonaan oli vain luonnollinen jatkumo joukkueen kehittymiselle. Osin sattumalta ja osin rekrytointityön ansiosta pelaajarosteri alkoi vain olla liian hyvä kolmosessa junnaamiseen. Kaipasimme uusia haasteita. Mahdollisuus marssia kakkoseen oli avautunut jo aiempinakin kausina mutta mahdollisuutta ei haluttu käyttää.

“Satsataan ja santsataan. Heilutaan ja heitellään. Investoidaan ja inventoidaan. KY-Hunksien syyskunnosta en ainakaan henkilökohtaisesti ole huolissani”. Pistoolin piirongin ylimmän laatikon salainen “Scheme for Fit. Vol. 2.1 Training for Advanced Athletes” kaivettiin esiin, niin siitä se taas lähti. PS. Vipit Marilyniin ovat kuivumassa.” (Nimimerkki “Lynin Poke” Koripallo.com 10. huhtikuuta 2009).

Ensimmäinen kausi (2008-2009) kakkosdivarissa oli menestys, joka vain lisäsi janoa näyttää ja tarjota viihdettä Educariumin uskolliselle kotiyleisölle. Tämä johti kesätreeneihin ja systemaattiseen harjoitteluun, joka osaltaan houkutteli lupaavia opiskelijaelämään siirtyviä koripallon pelaajia mukaan rinkiin. Harjoittelufilosofian kulmakivenä oli ymmärrys siitä, ettei joukkueesta enää teknisesti taitavampaa saa. Nopeutta ja kuntoa sen sijaan voitiin kehittää. Joukkueen ilmeen tavaramerkiksi muodostuikin fyysinen puolustus ja nopeat vastahyökkäykset. Menestyksen makua saatiin maistaa kauden avaavassa Kaarina Pro Basket Tournamentissa. Turnauksen MVP:n Juuso Kalskeen johdolla KY-Hunksit nappasivat mestaruuden. Varsinaisen sarjakauden alku oli vaarantua pitkittyneiden mestaruusjuhlien takia, joihin liittyi vahvasti joukkueen sponsori Vergi sekä hippaleikki.

Kauden 2009-2010 kilpailuhenkisyys, ylpeys ja kova meininki treeneissä alkoivat tuottaa hedelmää myös sarjapeleissä. Menestys kiinnosti myös yleisöä, joka saikin nauttia koko kauden kestäneestä kotivoittoputkesta. Kakkosdivari oli vallattu ja kauden päätteeksi nosteltiin pokaalia mestaruuden kunniaksi. Tärkeänä yksityiskohtana paljastettakoon, että kakkosdivarissa ei ole virallista mestaruuspokaalia. Se hankittiin itse – kaiverrusten kera. Kauden päätösristeilyn jälkimainingeissa Kapteeni asteli kotikatunsa R-kioskille ja osti kaikki kioskilla olleet su-päivän Turun Sanomat. Valtakunnallisessa lehdessä oli näet juttu 2. divisioonan mestaruudesta kuvien kera.

Hunks 2010 mestaruus2

“Kauden loppu lähestyy! Ilmeisesti suurin osa joukkueista saa pelinsä tämän kauden osalta päätökseen tämän viikonlopun aikana. KY-Sporttia olen seuraillut vitosdivari ajoista lähtien, joka matsiin en ole ehtinyt, mutta seurattu ollaan! Tälle kaudelle “hunksit” saivat hyviä vahvistuksia riveihinsä, menestyksen salaisuus olikin pitkälti tasaisen hyvä suoritustaso. Ratkaisijoita löytyi laajalta rintamalta. Ylpeä olen koko possesta, hieno kausi ja ansaittu mestaruus! Ylivertainen suoritus! Tällä kaudella vippejä ei noutanut kuin kaksi hunkkia, toinen Cpt. Isberg ja toinen… Kesäkaudeksi avaamme VIP-loungen, johon olette kaikki tervetulleita!” (Lynin Poke, koripallo.com, 13. maaliskuu 2010).

15.9.2018
Tuomas “Kapu” Malmström, Petri “Pistooli” Salo ja Mikko “Maiki” Liljeroos

Historiikki vol.3

”Heavy is the head that wears the crown.” – tuntematon pallohunkki

Kakkosdivisioonan mestaruuteen johtaneen kauden päätteeksi seuran toimistolla mietittiin kuumeisesti joukkueen tulevaisuutta. Tällä alueella olimme ykkösiä. Pikkujoulujen pikkutunneilla oli virinnyt keskustelua valtakunnalliseen sarjaan nousemisesta. Olemmeko me valmiita ykkösdivariin, tai toisaalta: onko ykkösdivari valmis vastaanottamaan meidät?

Kauteen 2010-2011 lähdettiin kuitenkin kakkosdivariin tavoitteena tunnetusti se kaikkein vaikein: mestaruuden uusiminen. Kampuksella kannattajien keskuudessa yleinen konsensus oli ”mestaruus tai pettymys”, ja toisinaan puheissa vilahteli jo dynastia-termi. Toimistolla oli reagoitava näihin kasvaneisiin odotuksiin. Valmentajaksi kiinnitettiinTuukka ”Coach K” Kavisto ja ulkomaalaisvahvistusta lähdettiin etsimään Kataloniasta. Suureksi onneksemme löysimme takakentälle todellisen kultakimpaleen: Ramon”Ramppa” Moleran. Heti ensimmäisistä treeneistä lähtien oli päivänselvää, että kyseessä oli erinomainen pelaaja ja lisäksi toki aivan poikkeuksellisen hyvä jätkä. Toimistolla hierottiin käsiä tyytyväisinä yhteen…

Seuran historian ensimmäisellä ulkomaalaisvahvistuksella oli alkuun hieman totuttelemista suomalaisen kakkosdivarin voimakoripalloon; hän oli tottunut katalonialaiseen taitokorikseen, jossa tekniikka ja nopeus ovat avainasemassa, ei niinkään hauiksen ympärysmitta saati fyysisen koon hyödyntäminen, etenkin kompaktissa kotisalissamme. Samoin muulla joukkueella oli totuttelemista Rampan erilaisiin aikatauluihin mm. ruokailujen suhteen. Kun muut olivat nauttineet päivällisen hyvissä ajoin ennen lepakkovuoroilla pidettyjä harjoituksia, Ramppa ryhtyi valmistamaan ilta-ateriaansa vasta treenien päätteeksi. Ramonin myötä joukkue sai tutustua ihastuttavaan Andreaan, joka myös asui pätkän Turussa ja kävi usein kannustamassa Hunkseja voittoon Edulla.

Turun yliopiston kotiluola Educarium oli pyhä paikka koko joukkueelle, koska siellä treenattiin ahkerasti ja lisäksi pelattiin kaikki kotipelit lauantaisin – varsinkin Tampereelta tulevien vastustajajoukkueiden iloksi jo varsin virkistävään klo 10.30 aikaan. Pelien alkulämmittelyissä tärkeä rooli oli lämmittelyä rytmittävillä musiikeilla, joissa seuran alkutaipaleella toistuivat Rammstein-yhtyeen, myöhemmin Stig Doggin ja 2010-luvun vaihteesta alkaen elektronisemman tanssimusiikin kappaleet. Tuohon aikaan musiikkia toistettiin CD-levyiltä (compact disc) ja kerran virallinen lämmittely-CD oli unohtunut joukkueen silloisen tiskijukan pelikassista. Onneksi paikalla oli Edun valvojinakin kannuksensa keränneitä jäseniä ja liikuntasalin kaappien kätköistä löytyi yhden kappaleen hittikokoelma ”Wham – Last Christmas”, jonka tahdittamana pelaajat saivat verryteltyä jouluisissa tunnelmissa.

Muutenkin yhteydet Turun Yliopistoon ja Yliopistoliikuntaan olivat säilyneet mutkattomina ja lämpiminä. Erikoismaininnan ansaitsee Hunksien hovikuskina vuosikausia kunnostautunut Simo Grönroos, joka ajoi luotettavasti ja täsmällisesti joukkueen lukemattomia kertoja yliopiston pikkubussilla pelireissuille ympäri Varsinaista Suomea ja Pirkanmaata. Edes pelaajien ajoittain tasottoman luokattomaksi valuneet keskustelut pelimatkoilla eivät saaneet Simoa hätkähtämään vaan kaino virne silmäkulmassa hän kuittasi rajumpiakin tarinoita kuulleensa, nimittäin muita yliopistojoukkueita kuskatessaan. Simo nähtiin aktiivisesti myös mm. Hunksien kotipelien, pikkujoulujen ja joukkuekuvausten kunniavieraana. Aiemmissa historiikeissa mainittujen rehtorien ja Simon lisäksi kotiotteluissa järjestäen pelejä seurasi myös Educariumin vahtimestarina kaikkien tutuksi tullut ja aina iloinen Jukka Husu, joka antoi hymyillen hyväksynnän myös pelaajien osallistumiselle koristreenejä edeltäville bodypump-tunneille. Yliopiston avokätisen tuen ohella Hunksit keräsivät varoja toimintaan erilaisin talkootöin kuten K-Puhakan inventaarioissa, Sammonmalja-tuomaroinneilla sekä mm. Pansion telakalla Karibian risteilijöiden kansitöissä.

Paikallisderby KY-Hunks vastaan TuNMKY Educariumin parketilla (22.1.2011)

Joukkueen pelikirjamuistiinpanot eivät ulotu 10 vuoden taakse, mutta todennäköisesti kuvassa on käynnissä pelikuvio ”Rauha!”, joka muodostui Capun tavaramerkiksi. Syöttöhän on aina riski ja kolmea pistettä enempää ei yhdellä heitolla voi ansaita, yksinkertaista matematiikkaa.

Miten puolustavan mestarin kausi sitten sujui? Puitteista ei ainakaan menestys jäisi kiinni. Joukkueelle ominaiseen tapaan kauden mittaan ongelmaksi nousi suoritustason liiallinen heilahtelu. Näin jälkiviisaana on toki helppo kommentoida, että ”kaiken voittanutta” joukkuetta oli ajoittain vaikea saada motivoitua taistelemaan alueellisessa sarjassa jokaisesta irtopallosta. Olisiko siinä ykkösdivarissa sittenkin ollut järkeä? Edes arkkivihollisen PirVin ikonisen Kuoleva joutsen -nimimerkin provokatiiviset kirjoitukset koripallo.comissa eivät tuntuneet piiskaavan turkulaista parkettitanssiryhmää mestaruuskauden veroiseen iskuun. Tammikuussa Koutsi joutui reagoimaan ja tämän YouTubestakin tutunjyrähdyksen jälkeen Hunksit tekivät ryhtiliikkeen ja kevätkausi saatiin vietyä kunnialla päätökseen.

Otteita Capun kauden yhteenvedosta 21.4.2011:

”3. sija entistä kovemmassa läntisen alueen 2.divisioonassa ei ole huono sijoitus todellakaan. Voimme olla siis tyytyväisiä saavutukseen!

Ennen kauden alkua asetimme tavoitteeksi sarjavoiton mutta se jäi nyt muutaman voiton päähän. Pyrintö II nousi karsintojen kautta divariin ja Nokia oli kummassakin pelissä selkeästi meitä parempi joukkue. Ei siis varaa pulinoille.

Ramon toi mukavaa sykettä treeneihin ja peleihin. KY-Hunksien historian ensimmäinen ulkomaalainen todella otti paikkansa joukkueessa.Tyytyväinen myös tähän! Uskon, että hänelle pelaaminen täällä oli vielä suurempi juttu.

Pitäkää hyvää huolta peliasuista, myös kesän aikana, jotta ne ovat tallessa kun kausi ensi syksynä starttaa. Jos joku asu tarvitsee korjausta, niin ilmotusta mulle. Retrot pitää palauttaa mulle. Osa on vielä Gdanskin jäljiltä maailmalla.

Pelaajakartoitusta pitää alkaa tekemään. Mitään varmaa ei perinteisesti suorilta luvata mutta pitäkää silmät ja korvat auki! Ilmoitusta välittömästi allekirjottaneeseen, jos pientäkin huhua on liikkeellä. “Vanha kettu” on yleensä poiminut ne parhaat marjat. Kilpailutilanne on entistä rajumpi..”

Kauden päätteeksi pelaajisto oli tosiaan kipeästi kunnollisen nollauksen tarpeessa, sillä suorituspaineet olivat nousseet kauden aikana hetkittäin sietämättömälle tasolle. Tähän hätään buukattiin kauden päätösreissu Gdanskiin. Hunkit pääsivät ensimmäistä kertaa yhdessä lennolle, ja matka alkoi Turun kansainvälisen lentoaseman rappioromanttiselta peltihalliterminaalilta Wizzairin siivillä. Kultturelli vierailu sisälsi mm. pääsarjakoripallon seuraamista Sopotin rantakaupungissa, mielenkiintoisiin kultahilejuomiin ja muihin paikallisiin herkkuihin tutustumista sekä mahdollisesti näiden innoittamana Hiltonin taidegallerian omatoimista uudistamista. Reissu oli kaikin puolin onnistunut ja näin virkistyneet pelaajat pääsivät siirtymään kesän omatoimijaksolle levollisin mielin.

Kauden aikana toiminnan uudeksi teemaksi olikin noussut kansainvälisyys. Minkä takia tyytyisimme olemaan pienen lammen suurimpia kaloja? Heti kun Puolasta oli kotiuduttu niin toimistolla käynnistettiin tulevan pre-seasonin harjoitusleirin suunnittelu. Kohteeksi valikoitui ”Dream Teamin” olympia-areenanakin tunnettu Barcelona. Heti kohteeseen saavuttuaan Hunksit saivat kokea ylitsevuotavan katalonialaisen vieraanvaraisuuden. Pelaajia vietiin mm. cava-tiloille, pelaamaan beach volleyta, Välimeren purjehdukselle Barcelonan edustalle, seuraamaan Ramonin joukkueen peliä ja pitkälle ikimuistoiselle perhelounaalle. Salut!

Hunksithan ovat ikuisesti yhtä suurta perhettä, maantieteellisestä sijainnista ja aikakaudesta riippumatta! Myöhemmin perinteitä ja kansainvälisiä suhteita on pidetty yllä vastavuoroisin vierailuin välillä Barcelona-Turku-Helsinki. Jo käsitteeksi muodostunutta akateemista ”katalonialaista Vappua” vietettiin pääsääntöisesti Vartiovuorenpuiston välittömässä läheisyydessä iloisen suomalais-katalonialaisen seurueen toimesta.

11.10.2023
Juuso ”Jay” Kalske #7 ja Antti ”Andy” Virta #15

Historiikki vol.4

Ennen kauden 2011-2012 alkua seuran johtoportaassa huomattiin, että pelaavassa rosterissa oli tapahtumassa luonnollista siirtymää, kun mm. opintojen päätös ja töiden alkaminen toisella paikkakunnalla vähensivät mahdollisuuksia aktiiviseen joukkueurheiluun. Vaikka osa seura-aktiiveista jollain tavoin jopa karsasti uusien kykyjen skouttaamista, oli johdossa autoritäärisesti vaikuttanut Malmström varma, että seura tarvitsisi uutta verta, jolla varmistettaisiin riittävä kokoonpanokauden alkaessa sekä toiminnan jatkuvuus.

Erinäisten try-outtien ja hämyisten kabinetti-illallisten jälkeen syksyllä 2011 Hunks-organisaatiossa aloitti neljä uutta ja lupaavaa pelaajaa. Pelien alkaessa Hunks-haarniskan pukivat ensimmäistä kertaa kauppakorkeakoulutaustaiset Joni Silvennoinen ja Joonas Kukkonen, oikeustieteilijä Altti Iiskola sekä valtiotieteellisessä yliopisto-opintonsa aloittanut Jere Päivinen. Silvennoinen ja Iiskola toivat erilaisilla pelitavoillaan varmuutta takakentälle sekä (heitto)pelotetta erityisesti kolmen pisteen kaaren paremmalle puolelle. Päivinen nöyryytti vastustajaa pelin jokaisella osa-alueella, kun taas Kukkonen repi ja riisti levypalloja hyökkäys- ja puolustuspäässä. Kukkosen kovuutta sai maistaa vastustajan lisäksi myös Educariumin parkettilattia, joka joutui antamaan periksi yhden sulavaliikkeisen korilleajon päätteeksi. Jumppaajille kalibroitu parketti osoittautui murheenkryyniksi myös tulevien kausien testo-Hunkkien käsittelyssä ja oli yksi syy siihen, minkä vuoksi organisaatio joutui myöhemmin luopumaan rakkaasta Educariumista ja siirtämään kotiluolansa toisaalle.

Harjoitukset Educariumilla syksyllä 2011 (uudet tulokkaat eturivissä, pl. Silvennoinen)

Uudet tulokkaat eivät ainoastaan vahvistaneet joukkueen kokoonpanoa pelikentillä, vaan osoittivat taitojaanmyös Turun yöelämässä. Seuran sisäistä yhteishenkeä pyrittiin vahvistamaan monin tavoin – esimerkiksi kapteeni Malmströmin järjestämällä ekskursiolla tanssi- ja seurusteluravintola Marilyniin. Rookiekopla sai myös vastuulleen jo instituutioksi muodostuneiden pikkujoulujen järjestämisen. Vuoden 2011 pikkujoulujen teemaksi valittiin suuret johtajat, mikä näkyi Turun kauppakorkeakoulun kerhotila Parkin koristelussa aikamme ja lähihistorian suurten johtajien muotokuvilla. Kapteeni Malmströmin välittömän presessin luomalla traumalla uskotaan olleen vaikutusta teeman valintaan. Juhlat menivät perinteisen kaavan mukaisesti Turun upseerikerhon tekemän jouluaterian äärellä, saunoen ja puheita kuullen. Saattoi myös olla, että Parkin palkintokaappi sai tuona iltana uutta ja arvokasta, puusta tehtyä täydennystä, kun Jaakko Yli-Piipari kunnioitti tapahtumaa läsnäolollaan.

Uusien kykyjen integroiminen joukkueeseen oli erinomaisesti onnistunut! Vahva yhteishenki ilmeni myös siten, että kauden aikana tavaksi muodostui, että pelaajat kerääntyivät pelien jälkeen Iiskolan ja Päivisen kimppakämpälle, josta iloinen porukka jatkoi usein Turun yöelämään. Ensin Itäisellä pitkäkadulla ja myöhemmin Hämeenkadun ja Uudenmaankadun kulmassa sijainneelle ”joukkueen yhteiselle olohuoneelle” keksittiin naseva jyrsijä-aiheinen lempinimi, jotta oma lokaatio oli helppo viestiä tanssikengät jalassa viilettäville Hunksilaisille.

Pelillisesti kaikki näytti hyvältä ja treeneissä vedettiin verenmaku suussa – ”No easy baskets”! Harjoitukset järjestettiin Hunksien kotiluolassa Educariumilla tiistai- ja perjantai-iltaisin, jolloin paikalla nähtiin usein nykyisin jo seuralegendoiksi muodostuneita emerituspelaajia sekä muita seuraikoneita. Yli 300 ottelua LexLakersissa pelannut ja Hunkseille erittäin läheinen Rami Urho nähtiin usein pelivuoroilla. Herrasmiespelaajana ja laatuviinien ystävän tunnettu Rami esiintyi tavoilleen tyypillisesti isolla sydämellä ja nakutteli keskipitkän matkan hyppyheittoja tappavan tarkasti. Nykyisin aktiivisena juoksijana kunnostautuneella Urholla oli myös vahva tahtotila pitää huoli siitä, että Hunksilaisten cooper-kunto ei pääse laskemaan alle hälyttävän rajan. Tätä silmällä pitäen Hunksilaiset hioivat kesäisin pelityylinsä vaatimaa maksimaalista kestävyyskuntoa Paavo Nurmen –stadionilla sekä Kuuvuoren pahamaineisissa portaisssa. Rami järjesti joukkueelle myös varainkeruumahdollisuuksia ja Hunksilaiset nähtiinki muutamaan otteeseen ohjaamassa liikennettä Paavo Nurmi marathon -tapahtumien aikana.

Rami Urho vuonna 2013 viimeisen Lex Lakers -pelin jälkeen

Vaikka uudet pelaajat täyttivät organisaation edellyttämät kiveen hakatut kriteerit ja sujahtivat helposti tiukan siivilän lävitse, piti vanha kaarti huolta, että rookiet oppivat nöyryyttä ja ns. “talon tavoille”. Peliaika tuli siis ansaita eikä matseihin saavuttu missä tahansa ryysyissä. Coach-Kavisto näytti tulokkaille esimerkkiä pukeutumalla etenkin kotipeleissä tyköistuvaan liituraitaan. Kaudella 2011-2012 ei kuitenkaan saavutettu pelillisiä tavoitteita. Joukkue oli taidoiltaan (ja ulkonäöltään) kakkosdivaritasolla mitattuna edelleen Suomen ehdotonta priimaa. Kyseistä narratiivia puolsi pelaajien riippumaton omakohtainen analyysi, jonka mukaan oli täysin selvää, että kauden jokainen ottelu olisi ollut voitettavissa. Yliopistoelämää hengittävien nuorukaisten pelifiilis on kuitenkin osakekurssin tavoin ailahteleva ja suhdanneherkkä, minkä vuoksi kausi päätettiin ei niin mairittelevaan 12-6 rekordiin. Kauden aikana Hunks-fanit saivat kuitenkin herkutella jopa kolmen peräkkäisen voiton putkella.

Pienoisen pettymykseksi lässähtäneen kauden vuoksi seurajohdon oli keksittävä keino hitsata porukka kasaan, jotta happamat tuntemukset saataisiin nollattua. Huhtikuussa 2012 luottotoimittaja Wizz Airin kone starttasi tutusta Turun kansainvälisestä terminaalista kyydissään kiitettävä nippu Hunksilaisia kohteenaan Unkari ja Budapest! Kuten aina, paikan päälle mentiin isolla profiililla ja matkanjohtaja olikin valinnut majapaikaksi kolmikerroksisen ja uima-allasosastolla varustetun kivilinnan. Matkapakettiin kuului myös aamiainen, jonka asunnon omistajat tulivat valmistamaan joka aamu. Tarina ei kerro minkälaisen kuvauksen seurueesta matkanjohtaja oli antanut majoittajille, mutta oli selvää, että suomalaiseen joukkueurheilukulttuuriin kuuluva ”kauden päätösreissu” ei ollut tuttu käsite unkarilaiselle isäntäpariskunnalle. Budapest osoittautui erinomaiseksi kohteeksi, joka mahdollisti voitelun kohti seuraavaa kautta. Hunksit pääsivät tutustumaan idyllisen ja kauniin kaupungin kulttuuriin ja päivät päättyivät yleensä majoituspaikalla järjestettyihin illallisiin ja pitkiin illanistujaisiin. Matkan kuuma tunnelma varmistettiin pitämällä villan infrapunasauna päällä koko matkan ajan.

Hunksilaiset Budapestin sankarien aukiolla vuonna 2012

Paikallisen unkarilaisen kulkuneuvon kyydissä

3.4.2024
Altti Iiskola, Jere Päivinen & Joonas Kukkonen

Historiikki vol.5

”Pelaajavalmentajathan ovat koriksen pellejä” – Uudet sukupolvet kehiin ja toiminta laajenee

Kesällä 2012, Hunks etsi uutta valmentajaa. Legendaarinen Hunks kaksikko Kalske & Aro tiesi kyllä mistä etsiä. Juniorivuosilta tuttu Henkka Hyppönen tuli vähemmän yllättäen vastaan lauantai-iltana ravintola Blankossa. Neuvottelut olivat yllättävät ja suoraviivaiset: ”Hyppönen, tuu meidän valmentajaksi Hunkseihin!

Neuvottelujen ja illan edetessä, alkoi kuvitteelliseen sopimukseen muodostua pelaajavalmentajan rooli. Kättä lyötiin päälle, tai vähintään jotain skoolattiin. Perään Hyppönen tokaisi, että ”pelaajavalmentajathan ovat koriksen pellejä”. Aamulla sopimuksen osapuolet sitten miettivät mitä tuli tehtyä, mutta kauden valmisteluja odotettiin mielenkiinnolla. Kenties tässä kohtaa olikin jo merkkejä siitä mitä tuleman pitää. Lyni ja Böke ovat saaneet itselleen haastajat Monkeysta ja Blankosta, Dynkyn ylläpitäessään asemansa, ”vain tosipaikan tullen”. ”Hyppöne plus kymmene!”, on kuultu jonoissa jokusen kerran…

Kevät 2013: Ramon ja Pepe liittyivät kokoonpanoon Turun vierailullaan. Kuvassa mukana myös legendaarinen kuskimme Simo.

Lokakuu 2013: Satoi tai paistoi, luottokuski Simo kuljetti lujaa, mutta turvallisesti perille.

Mestaruuskausi alkoi pikkuhiljaa olla muisto vain ja oli nähtävissä, että uusia sukupolvia tarvitaan nyt ja lähivuosina enenevissä määrin mukaan mestareiden siirtyessä työelämään kiireisiin. Vaikka uusia pelaajia oli vuosien varrella testattu, otetiin ensimmäisiä askeleita virallisempiin tryouteihin. Jotain oli tehty oikein, kun kiinnostusta seuraa kohtaa heräsi sieltä täältä aina syksyn tullen. Tulevien vuosien aikana, nähtiin Edun parketilla testissä kymmeniä pelaajia ja Hunksien riveihin kertyi erinäisillä taidoilla kansaa hurmanneita taitureita, ihan koripalloonkin liittyvillä. Uudet tulokkaat pääsivät testaamaan osaamistaan Rookie Challengessa, jota oli jo vuosien ajan järjestetty, tai sitten ehkä kuitenkin hetken mielijohteesta ensimmäistä, tai toista kertaa. Taitureita saatiin näinäkin vuosina ulkomailta, kun baski Inigo, eli ”Poju” liittyi joukkoon. Päivisin ilopilleri vakuutti koripallokentillä ja iltaisin valloitti hän Eurooppaa ylioppilaskyläyhteisössä, maa kerrallaan. Ai niin, olihan meillä jenkkivahvistuskin, kun seuran kummisetä Rami Urho vinkkasi meille muuan Ernest Cherryn, joka väläytteli liikkeillään korinaluspaineissa.

Syksy 2013: Joukkueessa lisää uusia kasvoja. Mukana myös Inigo, eli ”Poju”

Syyskausiin sisältyi tryoutien lisäksi muutakin. Kaarinan Pro turnauksessa käytiin yhä valmistautumassa, mutta samalla keskityttiin kasvattamaan seuran julkikuvaa. Hunksit saivat päivitetyn logon ja tämä pääsi komeilemaan uusissa peliasuissa ja rinnassa komeili logon lisäksi pääsponsori iLääkärit. Logosta oltiin niin ylpeitä, että vappuna Puolalanmäellä liehui Hunks lippu! Sosiaalinen media eli murroksessa ja Hunks pyrki parhaansa mukaan luoda preseenssiä. Somenäkyvyys otti uutta tuulta purjeisiin ja seuraaja- ja tykkääjämäärät kasvoivat ”varmaan sadoilla”. Joukkueen arki näkyi seuraajille ja ottelutapahtumia buustattiin aktiivisemmin. Pikkuhiljaa, katsomossa oli väkeä taas muuallakin kuin VIP:n nahkapenkeillä.

KY-Hunksien ensimmäinen oma logo

Kausi 2014-2015 uusissa peliasuissa

Kauden 2015-2016 rookiet: Lauri Tuomela, Dariush Hazrati ja Niko Malinen

2010-luvulla Educariumin parketti alkoi osoittautua välillä haastavaksi, kun otteluita piti useampaan otteeseen keskeyttää. Parketti ei enää kestänyt Hunksien atleettisia suorituksia ja voimakkaita kroppia.

Hunks-brändi oli jo suht tuttu campuksella ja alueen sarjoissa, mutta erilaisilla ulostuloilla haluttiin osoittaa, että Hunks on paljon muutakin kuin tusina ukkoja kausi kerrallaan eri parketeilla. Seuran saavuttaessa kymmenen vuoden kunnioitettavan iän, haluttiin kehitellä uudenlaisia rutiineja ja vaikuttavuutta. Vaikka seura on kovin pieni, koettiin, että silläkin on mahdollisuus tehdä jotain merkittävää. Miten koota Hunks-yhteisöä koolle, tai miten toimintaa voisikehittää ja voisimmeko jollain tasolla osallistua ja vaikuttaa muuhunkin? Viimeiseen syntyi idea voida auttaa Hunks Movember-kampanjan muodossa, jossa joukkue keräsi rahaa TYKS:n lastenpsykiatrian osastolle. Heti ensimmäisenä vuotena kampanja oli menestys ja perinne jatkuu yhä.

Pikkujoulujen taas lähestyessä kaivettiin esiin yhteystietoja sähköpostilistoilta ja mustista kirjoista, jotta saisimme kutsuttua paikalle ensimmäistä kertaa laajan joukon myös aiempien vuosien Hunkeja. Lopulta Parkille kokoontui n. 50 entistä ja nykyistä pelaajaa ja kymmenlukua päästiin juhlimaan railakkain menoin. Perinteeksi muodostui joulupelit Educariumilla tai Iskerillä ennen itse juhlia. Hunksien tapaamisia alkoi muodostua muuallekin kuin Turkuun ja vuorostaan alumnit kutsuivat väkeä koolle Helsinkiin.

Saattaa hyvinkin olla, että näissä yhteisissä illoissa, ajatus pikkuhiljaa muhi toisen Hunks-joukkueen perustamisesta ja pian rakenneltiin Emeritus-joukkueen ensimmäistä kokoonpanoa Särkisalon kortti-illassa. Kuten tapana on, suunnitelmat uusista toiminnan aluevaltauksista eivät olleet vaatimattomat. Syksyllä 2015 eläköityneistä Hunks-pelaajista ja parista vahvistuksesta koostunut Emeritus-joukkue pelasi ensimmäisen sarjaottelunsa läntisen alueen vitosdivarissa legendaarisessa Härkämäen palloiluhallissa. Seura kasvoi tämän myötä kahden kilpajoukkueen organisaatioksi. Kaikki Emeritus-ottelut kuvattiin edistyksellistä KiiliPro-teknologiaa hyödyntäen ja pelaajatilastoja pidettiin pilkuntarkasti saunailtojen analyysejä varten. Syksyllä 2016 Emeritus matkasi Kataloniaan asti turnaukseen, jossa vahvuuteen liittyivät ystävämme Ramon ja Pepe. Näitä reissuja muistellaan lämmöllä vielä vuosienkin jälkeen.

Syksy 2013: Ensimmäinen Hunks Movember-kampanja saatiin maaliin menestyksekkäästi. Kampanjan alkuvuosina Konsta näytti muille mallia viiksien kasvatuksessa.

2013-2014 juhlakausi: Hunkseja 10 vuotta!

Emeritus-joukkue ja Härkämäen palloiluhalli – voittamaton yhdistelmä!

Hunks-kokoontuminen Helsingissä 2016

Syyskuu 2016: Hunksien toiminta on kansainvälistä. St. Julia suurturnaus Kataloniassa. Emeritus-joukkue mittaili jo toisella kaudellaan kansainvälistä tasoaan. Oman sarjan hopeasija ei ollut häpeä! Isäntinä paikalliset monivuotiset ystävät Ramon ja Pepe.

13.4.2024
Henri Hyppönen & Tuukka Kavisto